Tänää on ollu kyl oikee itkupotkuraivari päivä. Kaikki tuntunu niiiiiiin väsyttävältä ja inhottavalta ettei tosikaa.Aamulla oli oikein paha olo väsymyksestä. Itkukin siis ollu hyvinkin herkässä. Ja tuli sitä päivän mittaan itkettyäkin mistä milloinkin, Ja aihe pistääkiin miettimään. Olen oikeasti tosi herkkä, vaikka moni voisi ajatella olevani hyvinkin ”kova”. En vain yleensä näytä tunteitani. En näytä vaikka olisi kuinka paha olla. Ja täten ne patoutuu ja kertyy mutta tulee ulos väsymyksenä ja pahana olona. Onneksi elämästäni kuitenkin löytyy ystävä jolle kertoa ihan kaikki. Toki jopa hänelle puhuminen tuntuu välillä haastavalta. Minä kun ajattelen aina automaattisesti että mun tuntemukseni tai ajatukseni on outoja tai jotenkin tyhmiä. Vaikka olen ollut mieheni kanssa jo vuosia on myös vaikea puhua kaikista hänelle. Varsinkin kun mieheni ei tykkää/osaa puhua esim. kipeistä asioista. MURR. vastaus usein onkin: ei mulla ole puhuttavaa. ja sekös sitten vasta suututtaa.. mutta joo..
Oli tässä päivässä silti paljon kivaakin kuten se että oltiin ystäväni sekä mieheni kanssa pikku ostoksilla. ja kuten saattaa arvata taitaa se ystävien seura ja shoppailu olla kaikkein parasta terapiaa 😀 sekä tietysti ystävän kanssa lenkki reissu teki tehtävänsä <3 Vaikkakin tiet oli ihan sairaaaaaan liukkaita!! taitaa olla tämän rouvan pohkeet huomenna liekeissä ;D Nyt on kuitenkin aika mennä nukkumaan ja toivoa että huomenna on parempi päivä. Kauniita unia ihan jokaiselle <3